tiistai 20. marraskuuta 2012

Takaisin satulaan

Taas löytyi tarinan opetus: aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, eikä oppiäitiä kauemmas hevosjahtiin. Etsivän ei tarvitse etsiä löytääkseen, kunhan osaa kysyä oikealta ihmiseltä. Ystävät hyvät, saanko esitellä Viljon. Viljo on 5-vuotias lempeä jättiläinen, ehkäpä jonakin päivänä Kiian kenttäratsu, jahka oppii olemaan. Siihen asti Viljo on lupautunut auttelemaan Ravimiestä matkalla ratsastuksen ihmeelliseen maailmaan.

Selätettyäni ensimmäisen ongelman (selkään pääsemisen), ja lähdettyämme kävelemään kenttää ympäri, kävi hyvin nopeasti ilmi, etten osaa lainkaan ratsastaa. Siis lainkaan. (No, mitäs pienistä). 'Älä vatkaa sitä lantiota siellä ees taas - älä jännitä jalkoja - älä purista polvia - jalustimet sinne päkiälle - ota tiukemmat ohjat - sulla on huonot keskivartalolihakset.' (mmm-m, niinpä näyttäis olevan). Istuin kuitenkin tyytyväisenä kyydissä, kunnes oli aika ravata. 'Sä löllähdät nyt sinne satulaan, ajattele niinku kiipeäisit portaita, no nyt sä et enää löllähdä, nyt sä vaan tumpsahdat.' (no kai tumpsahdan, kun hevonen hyppää korkeutta ja pituutta samaan aikaan joka askeleella). 'Siirrytään käyntiin - ei noin, et voi vaan jäädä seisomaan sinne jalustimien varaan, sun pitää istua alas.' (onks pakko jos ei ihan oikeasti halua, se on niin kovin epämukavaa?).  'Sitte nostetaan laukka.' (ööh, anteeks nyt vaan, mut koska kävellään löysin ohjin ja yritetään saada hengitys tasaantumaan?). 'No nyt me saatiin vähän seuraa tänne kentälle, tuu tähän ympyrälle laukkaamaan.' (tota, mun "ympyrässä" on sitte välillä myös kulmia). 'Varo sitä piiskaa, se osuu nyt sinne vahingossa, ja taas, laita vaan se piiska pois.' (joo, tämmöstä tää on ollu siitä asti, kun nää yhdet pakotti Ravimiehen luopumaan lyhyestä käsilenkillisestä piiskasta ja vaihtamaan sen pitkään koulupiiskaan). 'Suorista, SUORISTA, S-U-O-R-I-S-T-A.' (ai me oltiin vinossa?) 'Sä et voi kiljahdella siellä selässä, ettehän te edes mene vielä reipasta ravia' (eikä takuuvarmasti tulla koskaan menemäänkään, jos toi oli se laiska ravi :D).

I loved it.

Huomenna sitten punttikselle mallaa vähän jalkaprässiä ja tekemään muutama vatsalihasliike.

Molemmilla.
Hikiset kainalot.



Mums mums.

torstai 15. marraskuuta 2012

Vuokraheppaa metsästän, tahdon saada suuren..

Pari viikkoa hiljaiseloa takana Ravimiehen maailmassa. Kiitos taas rakkaille lukijoille potkimisesta. Teidän innoittamana päätin sitten alkaa aktiivisesti etsimään vuokrahevosta ja opettajaa. Kauhulla tosin odotan potentiaalisia tulevia "koeratsastuksia". Olen ratsastanut oikeasti kunnolla viimeksi kesäkuussa ja elämässäni ylipäätään ehkä neljällä eri hevosella. Todennäköisesti en koeratsastuksen jälkeen osaa sanoa hevosesta tuon taivaallista, mutta toivottavasti se on kivan värinen ja sillä on söpön värinen satulahuopa.

Rehellisen kateellisena seisoin kuitenkin eilisen illan maneesissa katsomassa, kun eräs tässä kohtaa nimeltä mainitsemattomaksi jäävä ystäväni oli testiratsastamassa itselleen uutta omaa hevosta. Kateellisena hänelle ja kateellisena kaikille niille tuikituntemattomille tädeille, jotka niin onnellisena ratsastivat maneesia ympäri omilla hevosillaan. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä.

Mutta nyt kuitenkin vuokrahevosen haku päällä ja aiheeseen liittyvää raportointia tulossa toivottavasti lähiaikoina. 

Verkkailua kesällä 2011 - oltiin Adan kanssa menossa samalle estetunnille.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Sitä saa mitä tilaa, sanoi Ravimies, kun hiekkaa korvistaan kaivoi.

Maailma on toisenlainen raviohjastajan silmin.
Menin sitten viime viikolla kysäisemään, josko tallista löytyisi sunnuntaille joku ajettava. Monta mukavaa ja asiallisesti toimivaa hevosta kuitenkin tontilla asustaa, ihan kävelyttämäänkin voisin mennä. Ilokseni kärryjen eteen valjastettiin juurikin se tamma, jolle olin karsinoita siivoillessani antanut lisänimen Paula "The Biaatch". Tietysti.

Onneksi neidin veemäisyys näkyy ainoastaan heinäkasan äärellä ja ajoreissu itsessään sujui ogelmitta. Ensimmäinen kerta kärryillä puoleentoista vuoteen palautti samantien muistiini jo kertaalleen unohtamani ajamisen pyhän kolminaisuuden (sormet jäässä, kuraa naamassa ja selkä kipeänä). Hymy kuitenkin lohkesi Ravimiehen naamalle, kun kiipesin alas kärryiltä ja syljeskelin hiekanmurusia suustani. Ehkä siinä touhussa sitten jotain positiivistakin taas oli. Kateissa ollut onnistumisentunne on ainakin helpompi saavuttaa ajamalla 10 kierrosta hölkkää, kuin ratsastamalla kenttää 100 kertaa ympäri :D



Kuranaamainen Ravimies ja Paula The Biaatch.

Tänään tallireissulle mukaan eksyi ystäväni Henna, jonka tarkoitus oli alunperin tulla palauttelemaan mieliin hevosmuistoja kymmenen vuoden takaa jo Hartsan kanssa. Olisihan se tieysti ollut ihan mukavaa hoitaa yksi hevonen ja käydä vähän ratsastelemassa, mutta sen sijaan kouraan iskettiin talikko, luuta ja neljän tunnin ruumiillinen työrupeama. Eipähän totuus pääse unohtumaan hevosharrastuksen pariin palaamisesta haaveillessa.

Henna ja pikku-Topin kauneudenhoitohetki

Tää tais olla enemmän sitä Hennan kokoa.


Huomenna sitten opetttamaan varsoja ajolle ja illaksi Metsämäkeen raveihin. Näinkö tässä sitten taas kävi?

lauantai 6. lokakuuta 2012

Lainahöyhenissä

Se, joka joskus lohkaisi kommentin "hevoseton on huoleton" oli kyllä perinpohjaisen oikeassa. Muistatko koska olisit viimeksi ollut yli viikon katsomatta sääennustetta? Flunssaakin pukkaa ja tekisi mieli jäädä sohvalle peiton alle.. ? Koska niitä kelloja siirretään ja koska se jumalaton pimeys taas iskee? Ai pikkupakkasta ilman lunta ja kaikki paikat koppuraisena kuukausikaupalla? Jaa jaa.

Steffy vonkaa Liamia.
Aika. Sitähän riittää. Voi siivota. Pestä auton. Käydä kaupassa juoksematta kassalle, joka "sulkeutuu viidentoista minuutin kuluttua". Soitella ystäville. Niillekin, joilla ei ole hevosia. Ja katsoa televisiosta ohjelmia, jotka alkavat ennen yhdeksää. Ja nythän tosiaan on niin, että Brooken sisko Katie, joka on naimisissa Bill Spencer Jr:n kanssa, joka on siis Bill Spencer vanhemman poika, jonka muistatte varmaan 1990-luvulta, ja Caroline Spencerin veli, joka silloin kuoli ja sama näyttelijä tuli takaisin kaksoissiskona Karen Spencerinä, on tosiaan vehtaillut Steffy Forresterin kanssa, joka on siis Ridgen ja Taylorin tytär ja kun Katie kuuli tästä päivää häävalojen uusimisen jälkeen, sai sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan, pyysi Bill anteeksi ja he palasivat yhteen ja samaan aikaan Steffy liukastui kylpyhuoneessa, löi päänsä ja ihmeen kaupalla paikalle saapui Bill Spencerin poika Liam Spencer, joka seurustelee Hope Loganin kanssa, joka on Brooken ja Deacon Sharpen tytär, jos muistatte Deaconin, joka seurusteli Brokeen tyttären Bridget Forresterin kanssa, josta tuli lääkäri, juuri niihin aikoihin, kun Hope saatettiin aluille, joka siis on Steffyn siskopuoli, joka siis nyt ihmeen kaupalla tuli pelastetuksi lyötyään päänsä ja tietysti samantien rakastui pelastajaansa Liamiin, yrittää nyt vokotella Liamia itselleen Hopelta, joka meni juuri kihloihin Liamin kanssa ja joka on neitsyt ja pihtaa ihan kympillä häihin asti.

Lainaratsu.
Lainatalikko.
Kävin pari viikkoa sitten kaverini kanssa maastoilemassa tallilla, jossa hänen hevosensa asustaa. Sain lainaratsuksi Tintin, parikymppisen lämppäriruunan. Rauhallisissa maastoissa samoileminen oli ihanan leppoisaa ja menen varmaan kävelyseuraksi toistekin. "Omalla tallilla" olen käynyt lauantaisin, lähinnä paskalinkona auttelemassa tallitöissä. Onhan se vähän tyhjentävä tunne, kun aurinkoisena lauantai-aamupäivänä tutut hevosenomistajat kerääntyvät hiljalleen tallin pihaan, harjaavat hevosiaan ja lähtevät kuka kisoihin, kuka radalle hölkkäämään ja kuka kentälle veivaamaan. Itse taas lakaisen käytävän loppuun ja hurautan autolla kotiin.. En kuitenkaan ole katunut päätöstäni ja hyvä niin. Rapsutusseuraksi olen (yllättäen) löytänyt talon suurimman ravurin, Topin, hirveksikin kutsutun. Taas tänään vietimme laatuaikaa harjailun merkeissä.

Pistin kaikki Hartsan tavarat myyntiin. Terapeuttista sekin, omalla katkeransuloisella tavallaan.




perjantai 14. syyskuuta 2012

Aurinko nousee, on kastetta maassa..

<3
'Voisitko postailla useammin?' kyseli eräs rakkaan blogini rakkaista lukijoista viimeisen blogimerkintäni päätteeksi.

Jollain fiksulla oli joskus tapana sanoa, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on viisainta pitää suu supussa...

Jossain vaiheessa jokainen hevosenomistaja tulee vaikean hetken eteen. Syystä tai toisesta yhteiselo rakkaan hevosystävän kanssa tulee tiensä päähän - olipa kyse sitten liian pieneksi jääneestä ponista, oman harrastuksen muuttuneista tarpeista, omistajan elämäntilanteesta, hevosen iästä tai onnettomuudesta. Joskus vaihtoehdot ovat nollassa ja joskus punnittavia asioita on miljoona. Kumpi sitten on tilanteena helpompaa, en tiedä.

Rakas ratsureimani Hartsa, eli Harri Potteri, eli Harley Davidson, eli Harley Daavidinpoika laskettiin tällä viikolla ikivihreille laitumille. Siellä eivät paarmat pure, ei ruoho lopu kesken eivätkä jalkakivut vaivaa.

Ja mitä tulee Ravimiehen matkaan kohti Ratsutäteyttä - se varmasti tulee jatkumaan, mutta jossain muussa muodossa kuin hevosenomistajana. Ehkäpä seuraavaksi etsinnässä on hoitohevonen, vuokrahevonen tai ratsastuskoulu, kuka tietää. Toivottavasti te ystävät hyvät siellä ruudun toisella puolella pysytte kuitenkin mukana.


Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Niin paljon tukkaa, niin vähän järkeä.

Piipahdin tänään tallilla köpöttelemässä Hartsan kanssa. Ja Ravimiehen olisi pitänyt lopettaa homma siihen, kun vielä oli voitolla. Vaan ei.

Jostain kummallisesta syystä sain päähäni, että olisi aika parturoida ratsureimani ja reippain ottein tartuin korissa pyöriviin oransseihin Fiskarseihin. Kuulin päässäni Sannan äänen. Se huusi NOOOOUUUUU! Ymmärsin kyllä, mitä se ääni koitti sanoa ja miksi, mutta jokin hetkellinen itsevarmuuden tuulahdus nosti Ratsutädin esiin ja niinpä ryhdyin toimeen. Hetken siinä piperrettyäni työnsin hevosen karsinaan syömään lääkkeensä. Kun sitten lähdin viemään Hartsaa takaisin pihalle, kävi ilmi, että hevosen ojentaessa kaulaansa kohti maata ja kääntäessä päätään oikealle ja vasemmalle, harjapehkon alta tulisi esiin...lisää harjaa :D Operaation ensimmäisen vaiheen lopputulosta on mahdoton sanoin kuvailla, joten pic please:

Ravimies hoitaa homman kotiin.

Ja tähän siis olin alunperin tyytyväinen :D

Hoh hoh. Ei voi kaikkea osata :D

Jatkoin leikkaamista siihen pisteeseen asti, että jos huomenna tallille päästessäni tuolta karvareuhkan alta on paljastunut vielä lisää jouhia, on seuraava askel pystäri. Ravureiden luonnotilassa olevan tukan kanssa elämä on niiiiiin paljon helpompaa. Ja helppoa se on toki Hartsankin kanssa tähän asti ollut, kun Sanna on hoitanut parturoinnin :D Ei se tukka nyt vieläkään kaunis ole, mutta kai tämän kanssa kehtaa maastoon pimeällä lähteä :D

Jossainpäin Etelä-Suomea Sannan sydän itkee verta.

Meidän tallin hevoset karppaa, kun ei leipäkään kelpaa.

Loppuun vielä valokuva päivän ratsastusmuodista, niinkuin truubloggarin kuuluukin.

Valkoinen t-paita: Esprit. Toppi: Prisma. Caprihousut: H&M. Säärikarvat: Orvaskesi. Sukat: Lindex. Kengät: Crocs.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sairaan ihana. Ihanan sairas.


Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän...
Miten se menikään? Ei oo helppoo olla ratsutäti? Muutaman laukkatreenipäivän jälkeen todettiin, että on parempi taivuttaa Hartsa, kun meno on jokseenkin könkkäämistä. Molempien etujalkojen alanivelet reagoivat sen verran, että eläinlääkäriähän me sitten kävellen odottelimme loppuviikon.

Positiivista oli se, että eläinlääkärin mukaan selkä on ihan kunnossa, kuten hierojakin jo totesi. Ongelma on lähinnä etujaloissa ja kavioissa ja kunhan aika kuluu ja kaviot kasvaa, saadaan tilannetta korjattua aina kengitys kengitykseltä paremmaksi. Nyt syödään 10pv kipulääkekuuri (Rheumocam) ja kävellään kaksi viikkoa. Sitten pikkuhiljaa lisätään liikettä ja aistitaan fiiliksiä. Jos ei helpotusta ole näköpiirissä, lähdetään tarkemmin pohtimaan piikitysvaihtoehtoja. Ravimiehen ratsastustunnit saavat siis jälleen kerran taas odottaa hamaan tulevaisuuteen ja voimme entistä suuremmalla todennäköisyydellä aloittaa kaiken aivan alusta.

Välipala.
Varma syksyn merkki on tallissa majailevan koululaiskalenterini tuleminen tiensä päähän. Jotta yhteiselomme dramaattiset käänteet olisivat jatkossakin jossain varmassa tallessa, keräilen kaikki oleellisimmat hetket tähän alkaen heinäkuusta (jotain kengityksiä ja rokotuksia on jäänyt merkkaamatta tähän kalenteriin):

11.7. hieroja
20.7 raspaus ja rokotus
12.8 rokotus
22.8 hieroja
14.9 kengitys
5.10 imppari rivistä, sulfakuuri
17.10 etujalan vekki ja jalka alta pois
7.11 kengitys
13.11 ep --> kävely
18.11 lihaskalvonvenyttely
24.11 iso vekki takajalkaan tarhassa, sulfa
3.12 ell, penisiliini
8.12 kuume
10.12 ell, sulfa suoneen, Metacamkuuri
15.12 Viikki, ontumatutkimus vej alanivel piikitys, Equioxx-kipulääkekuuri selkään
11.1 lihaskalvovenyttely
12.1 kengitys
23.1 satulansovitus ja toppaus
26.1 lihaskalvovenyttely
2.3 matolääke Hippomectin
4.3 Silja koulukisat
8.3 fysioterapia
31.3 ep --> kävely
16.4 ell, oej alanivelen piikitys
23.4 raspaus
5.5 satulan tarkastustoppaus
14.6 kengitys
17.6 muutto
15.7 selkä jumiin "kesäsateessa"
26.7 kengitys
31.7 hieroja
12.8 ell, mej ep, oikea pahempi. Rheumocam kipulääkekuuri.

Summa summarum: yhteiseen vuoteemme mahtuu seitsemän hierojan/fyssarin käsittelyä ja viisi tapaamista eläinlääkärin kanssa koskien selkää/jalkaa/vekistä johtuvaa impparia + raspaukset. Turha ainakaan väittää, etteikö olisi koko rahalla hoidettu :D

Mutta sen hetken, sen pienen hetken voimin jaksetaan edelleen puskea kohti sateista, pimeää ja märkää syksyä ja kylmää ja lumista talvea. Rakkaudesta hevosurheiluun <3


Ps. Yllättääkö ketään, jos kerron löytäneeni hevoselle hoitajan, jonka nilkka nyrjähti toisena päivänä? :D Oonks se vaan mä? :D